Ammatillisessa koulutuksessa tulisi huomioida tulevaisuuden osaamistarpeet
Elinkeinoelämän keskusliiton Tulevaisuusluotain-hankkeessa (2002-2006)ennakoitiin suomalaisen työelämän tulevia koulutus- ja osaamistarpeita. Yksi hankkeen keskeisistä tuloksista oli työelämän asiantuntijuusalueiden muutos. Kun aikaisemmin asiantuntijuusalueet jakautuivat koulutuksen tason mukaan (yliopisto-opisto-ammattikoulu), työn luonteen (suunnittelija/johtaja, toimihenkilö/sihteeri, työntekijä/alainen), sekä koulutustaustan mukaan (insinööri, humanisti, ekonomi), tulevaisuudessa asiantuntijuusalueiden jakoperusta on erilainen. Tähän muutokseen on kaksi perussyytä. Ensimmäinen syy on yleinen koulutustason ja yleissivistystason nousu ja toinen on asiantuntijuuden ja työyhteisöjen muuttuminen tiimeistä verkostoiksi.
Verkostomaisessa työyhteisössä korostuu kolmen tyyppisen osaamisen tarve. Verkostossa on oltava: i) Tekijöitä, jotka toimivat asiakasrajapinnassa ja vastaavat työn toteuttamisesta. ii) Soveltajia, jotka koordinoivat verkoston toimintaa, rakentavat joustavat alihankintaketjut ja yhteistyökuviot sekä toimivat välittäjänä asiakkaan ja yhteistyökumppanien välissä. iii) Näkijöitä, jotka kykenevät hahmottamaan holistisesti (kokonaisvaltaisesti) koko ongelmakentän luonteen, kykenevät hahmottamaan täysin uudenlaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia ja kykenevät luomaan ja kehittämään uudenalaista liiketoimintaa ja teknologiaa. Toisin sanoen kaikista työyhteisöistä tulisi löytyä kaikkien edellämainittujen asiantuntijuusalueiden osaajia.
Jako tekijöihin, soveltajiin ja näkijöihin poikkeaa keskeisesti nykyisin käytetyistä asiantuntijuusaluejaoista sikäli, että kaikissa kolmeessa alueessa tarvitaan yhtälailla akateemista/teoreettistaosaamista, käytännön osaamista, suunnittelu/koordinaatioosaamista, insinööri/humanisti/kaupallistaosaamista sekä työnjohdollista osaamista – tosin visionäärinen osaaminen korostuu näkijöissä, koordinaatio soveltajissa ja käytännön osaaminen tekijöissä.
Vuonna 2030 ammattien sisältö ja ammattiryhmien välinen työnjako tulee olemaan hyvin erilaista kuin tänä päivänä. Nyt koulutaipaleensa aloittava 7-vuotias lapsi tulee vuonna 2030 olemaan ehkä juuri ammatilliset opintonsa päättänyt 28-vuotias uusi työntekijä. Ammatillisen koulutuksen jota nyt suunnitellaan tulee tähdätä siihen, että kun kyseinen henkilö jonain päivänä siirtyy täysipainoisesti työelämään, hänellä on työelämän edellyttämät komptenssit hallussa. Nykyinen joustamaton, historiaan perustuva ja liian usein oppilaitoksen ehdoilla toteutettu koulutus ei välttämättä vastaa juuri lainkaan tulevaisuuden uusiin osaamishaasteisiin. Siksi koulutuksessa tulisi huomioida huomattavasti nykyistä rohkeammin ja ennakkoluulottomammin tulevaisuuden todennäköinen, mutta myös mahdollinen kehitys.
Monet muutosajurit vievät koulutusta kohti kehitystä, jonka lopputulosta voidaan kutsua elävän verkoston malliksi
Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä on toistaiseksi koettu kaksi paradigmaa. Ensimmäinen paradigma oli niin sanottu Auktoritatiivinen malli. Sen taustalla oli yhteiskunnan tarve kouluttaa lapsista hyviä, ahkeria ja kuuliaisia työntekijöitä maatalousvaltaisen yhteiskunnan tarpeisiin. Lapsille piti opettaa kuria ja järjestystä sekä motivoida heidät fyysiseen työhön kyseenalaistamatta vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä. Fyysinen kunto ja käytännön työn hallinta oli tärkeää. Auktoriteetteja tai tarjottua tietoa ei tullut kyseenalaistaa. Opetus perustui pänttäämiseen ja opettajan monologiin ylhäältä alas. Opettajalla oli kaikki tieto ja oppilaiden tuli nöyrästi kuunnella.
1970-luku oli murroksen aikaa. Suomi muuttui varsin nopeassa tahdissa maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnaksi, jossa nousi uudenlaisia tiedollisia tarpeita. Työntekijöiltä alettiin edellyttämään tiedollisesti ja prosessihallinnallisesti vaativampien työtehtävien hallintaa. Fyysisen työn merkitys tuotantotekijänä väheni samalla kun suunnittelu ja asiantuntijatyön merkitys lisääntyi. Tämä näkyi koulutukselle asetetuissa tavoitteissa, jotka johtivat koulutusjärjestelmämme desentralisaatioon 1980-luvun alussa. Koulutuksessa hyväksyttiin kriittinen ajattelu, keskustelu ja väittely sekä aloitettiin tiedon soveltamisen, itse tiedon hakemisen ja oppimaan oppimisen korostaminen koulutusta ohjaavina tavoitteina. Näiden hyvien Keskustelevan mallin tavoitteiden tuloksena olemme saaneet nauttia mm. kärkipaikasta kansainvälisissä koulutuksen Pisa-vertailuissa.
Siitä huolimatta, että Keskusteleva malli on vastannut erittäin hyvin teollisen yhteiskunnan koulutustarpeisiin, olemme jälleen siirtyneet murroksen aikaan koulutuksessa. Tämän murroksen ajureina ovat erityisesti joustavuuden, tietoteknisen / sosiaalisen median hallinnan ja elinikäisen oppimisen tarve sekä työelämän yhä nopeammin muuttuvat koulutus- ja osaamistarpeet. Nykyisen kaltainen jäykkä ja kerralla toteutettava ammatillinen koulutus vastaa melko huonosti näihin kehittyvän yhteiskunnan vaatimuksiin. Uusi koulutuksen paradigma on synymässä. Sitä kuvaa ehkä parhaiten nimi “elävän verkoston malli”.
Oppiminen ja oppimisympäristöt tulevat lähiakoina muuttumaan monella tapaa. Yksi keskeinen syy muutoksiin on siirtymä ubiikkiyhteiskuntaan
(ubiikki merkitsee huomaamattomasti toimivaa ja kaikkialla läsnä olevaa, sulautettua tietotekniikkaa). Oppimisympäristöt muuttuvat ubiikkiyhteiskunnassa “älykkäiksi” ja medioituneiksi. Hyvinvoinnin näkökulmasta tämä merkitsee mahdollisuutta moniastiseen säätämiseen (kuvat, videot, värit, valot, tuoksut, äänet) kulloisenkin tarpeen mukaan. Toisaalta pintojen medioituminen (pöydät, sohvat, seinät, jne) mahdollistaa vuorovaikutuksen laajemminkin oppilaitoksen tiloissa. Lähitulevaisuuden oppilaitoksessa opiskelijaryhmä voi pysähtyä tekemään ryhmätyötä esimerkiksi (kuvitteelliseen) rentoutumis-saliiin, jonka läpinäkyvät seinät ovat mediapintoja. Kaikki muistiinpanot ja ajatukset tallennetaan ja julkaistaan monikanavaisesti rentouttavassa ilmapiirissä.
Millaiset oppimisympäristöt tukevat opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvointia? Uskoisin edellä esitettyjen ajatusten myötä, että mahdollisimman muunneltavat tilat ovat ideaaleja sekä oppimiselle että hyvinvoinnille. Työn ja opiskelun mielekkyyteen vaikuttaa epäilemättä myös mahdollisuus itse osallistua aktiivisesti oppimiskokonaisuuksien tuottamiseen. Myöhemmin keväällä vetämässäni Palvelumuotoilun taskukoulu -työpajassa (Lahden ammattikorkeakoulu), ajatuksena on yhdistää produsage -filosofiataskukouluun (Pocket School). Käytännössä tämä merkitsee sitä, että opiskelijat tuottavat mukana oleville yrityksille uuden palvelun, kokevat sen käytännössä ja dokumentoivat kokemuksensa kuviksi videoklipeiksi ja tarinoiksi käyttäen älypuhelimiaan. Tämä ajatusmalli on vietävissä vieläkin pidemmälle. Opiskelijat voivat ajattelussamme olla itse keskeisesti tuottamassa myös työpajan opintosisältöjä, siinä missä kurssin opettajat ja asiantuntijatkin. Tämä lähestymistapa ennakoi entistä demokraattisempaa oppilas/opettaja -suhdetta. Samalla opiskelijoiden entistä suurempi itsenäisyys ja yhteistyö yritysten kanssa valmentaa tehokkaammin työelämään.
Liikkuvan koulun näkökulmasta (mainitsemassani työpajassa) videoklippien, kuvien ja tarinoiden tallentaminen ja julkaiseminen tapahtuu päätelaitekohtaisesti oikeaan tyylilliseen muotoon (lumitools.com). Ajasta ja paikasta riippumaton oppiminen ei sinänsä ole mikään uusi ajatus. Uudet teknologiset mahdollisuudet lisäävät kuitenkin tällaiseen ajatteluun kierroksia. Olemme jo visioineet, että seuraava liikkuvan koulun työpajamme rakennetaan pelin muotoon, jossa paikkatietoisuudella on tärkeä rooli. Liikkuvassa koulussa tullaan myös hyödyntämään joukkoistamista (crowdsourcing). Suomeksi on käytetty myös talkoistamis-sanaa tai yleisöosallisuutta kuvaamaan toimintaa, jossa palvelun kehittäminen voidaan ulkoistaa verkon avulla osallistuvalle joukolle/yleisölle ratkaistavaksi. Näen, että matkapuhelinten paikkatiedon hyödyntämisellä ja joukkoistamisella on paljon arvaamattomia mahdollisuuksia yhteisöllisen tiedon kehittämisessä (liikkuvassa koulussa).
PS. Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen CID-tiimi teki vuonna 2007 Lahden ammattikorkeakoulun kanssa projektin, jonka tuloksena syntyi kirja palvelumuotoilusta: Servicedesign.tv. Teoksen artikkeleiden yhteyteen on sijoitettu 2D-matriisikoodeja. Ottamalla kamerakannykällä kuvan artikkelin yhteyteen sijoitetusta koodista, pääset käsiksi lisätietoon (videoklipit) aihepiiristä. Tätäkin tematiikkaa on tarkoitus jatkokehittää liikkuvassa koulussa.
Lisää älykkäistä ympäristöistä ja interaktiivisuudesta: http://muuntuvailme.wordpress.com/. Katso myös blogikirjoitukseni GPS Revolution.
80-luvun alussa aloitetusta koulutuksen desentralisaatiosta huolimatta nykyinen koulutusjärjestelmä perustuu edelleen hyvin pitkälle ylhäältä ohjattuihin opintosuunnitelmiin ja standardointiin. Tässä järjestelmässä koulutuksen ohjausjärjestelmät määrittävät oppilaitosten toimintaa ja oppilaat ovat alisteisia oppilaitosten määrittämälle koulutustarjonnalle. Tuleva koulutusjärjestelmä kääntää lähtökohdan päälaelleen. Sen lähtökohtana on joustavuus, elinikäinen oppiminen, aikaisemin opitun tunnistaminen ja tunnustaminen ja oppimisen monet kontekstit. Oppiminen on elinikäinen prosessi joka ei tapahdu ainoastaan luokkahuoneen sisällä. Tuleva koulutusjärjestelmä ei tarkoita huonoa opetuksen laatua ja sattumanvaraista haahuilua, vaan työelämän, muun elämän ja koulutuksen joustavaa yhteensovittamista milekkäiksi oppimismoduuleiksi.
CID-tutkimusryhmämme on viime aikoina perehtynyt erityisesti designin alueen osaamisen evoluutioon. Empiria näyttää tukevan hypoteesiamme, jonka mukaan koulutus on huomattavasti jäljessä markkinoilla vallitsevaa todellisuutta. Valitettavasti designin opetusta (olipa sitten kyse graafisesta suunnittelusta, vaatesuunnittelusta tai teollisesta muotoilusta) näyttää leimaavan historiallinen perspektiivi, ei niinkään tulevaisuukatse. Tämä on inhimillistä, sillä opetushenkilökunnan (kaikilla koulutusasteilla) on vaikea pysytellä nopeiden muutosten perässä yhä hektisemmäksi käyvässä työelämässä.
Opetusohjelmia tulisi rakentaa yhä monialaisemmiksi, joustavimmaksi ja työelämän todellisia tarpeita tukeviksi. Tämä onnistuu parhaiten hyödyntämällä systemaattisesti näkemyksellistä ennakointitietoa.
Vanha portti kuvana symboloi yhtäältä opinahjojen vanhentuneita sisältöjä, mutta toisaalta myös perinteiden kulttuurista arvoa.
Tässä julkaisussa tarkastellaan tulevaisuuden koulutusta sekä yleissivistyksen ja osaamisen välistä kytköstä tulevaisuuden työelämässä. Kyseessä on Opetusministeriölle tehty tutkimushankkeen loppuraportti. Tässä tutkimuksessa toteutettiin koulutuksen tulevaisuusbarometri sekä työpajojen sarja, jossa eri alojen asiantuntijat ja ammattilaiset kommentoivat ja jatkojalostivat paitsi barometrin tuloksia, myös niiden pohjalta rakennettua holistista kuvaa koulutuksen tulevaisuudesta. Rakensin tutkimushankkeen tulosten pohjalta holistisen kuvauksen tulevasta koulutuksen paradigmasta, jota kutsun nimellä elävän verkoston malli. Kuvaan työssä driverit ja trendit, joiden yhteisvaikutus mielestäni johtaa kohti elävän verkoston koulutusmallin syntymistä. Tutkimushankkeessa jatkotyöstin niin ikään 40-vuoden horisontaalista tutkintomallia muotoon, joka kuvaa tulevaisuuden työmarkkinorientoitunutta elinikäisen oppisen kautta saavutettavaa jatkotutkintoa.
Tällä videolla Teemu Arina haastattelee minua koulutuksen ja osaamisen tulevaisuuden haasteisiin liittyen. Kerron videolla mm. periaatteista, joiden mukaisesti tulevaisuuden tutkintoihin vaadittavat opintosuoritukset ja osaamisvaatimukset opiskelijoiden on mahdollista täyttää. Kuvaan myös ns. 40-vuoden horisontaalisen tutkinnon periaatteen ja kertaan sen yhteyden OECD:ssä tehtyihin koulutuksen tulevaisuuden skenaarioihin. Pohdimme myös tilanteita ja paikkoja, joissa oppiminen tapahtuu ja ns. kolmannen tilan merkitystä elinikäisen oppimisen kertymisessä.
Mobiilimediaguru Brian Fling kertoo mobiilinetti-julkaisemisen tämänhetkisistä vaihtoehdoista .net aikakausilehden artikkelissa (huhtikuu 2008). Hänen mielestään julkaisijan on valittava neljästä vaihtoehdosta: 1. pienin yhteinen nimittäjä, 2. perustaso, 3. paras mahdollinen ulkoasu tai 4. edistyksellinen. Tämä ei kuitenkaan ole todellinen tilanne sillä nykyään on mahdollista (LumiTools) julkaista optimaalinen sisältö vaivattomasti kaikkiin eritasoisiin mobiiliterminaaleihin. Käytännössä järjestelmä muuntaa sivun, tekstin, kuvat ja videot jo palvelinpäässä optimaaliseen muotoon kullekin matkapuhelinmallille sekä tietokoneen erilaisille näytöille ja selaimille.
Yksi syy oppimisen murrokseen liittyy siihen että monikanavajulkaisemisen uusia teknisiä mahdolllisuuksia ei tunneta vielä riittävästi.
