Pitäisikö palvelumuotoilun nousta kaiken selittäjäksi, vai tehdä itsensä tarpeettomaksi?

lokakuu 14, 2010 by

Onko palvelumuotoiluviestinnän ja -koulutuksen tavoitteena saada (service design) palvelumuotoiluajattelu osaksi kaikkien organisaatioiden työskentelykulttuuria ja päätöksentekoa sekä sisäänrakennetuksi kaikkiin koulutettaviin kompetensseihin? Ollaanko siis pamun lanseerauksessa onnistuttu sitten, kun se on tehnyt itsensä tarpeettomaksi? Enta pitaisiko pamusta tulla sateenvarjo, jonka alle kootaan kaikki markkinointiviestintä,  muut designalat sekä kaikki liiketoiminan ja palveluiden suunnittelu, niin että se määrittelee työnjaot? Pitäisikö pamusta tehda ratkaisu kaikkeen suunnitteluun mainoslauseella ”älä osta tilasuunnittelua, osta palvelumuotoilua”? Vai pitäisikö pamun kehittyä omaksi saarekkeekseen eli erilliseksi professioksi, jota voi tehdä vain jos on siihen pätevöittävä pamu-tutkinto? Vai pitäisikö pamusta rakentaa helposti sovellettava työkalupakki kaikkeen palveluihin liittyvään suunnitteluun? Pitäisikö hyviä designereita rekrytoida suunnittelemaan yritysten liiketoimintaa, strategioita ja johtamista, kun he ovat niin hyviä suunnittelemaan ja räätaloimään?
Keskustelin näistä kysymyksistä useiden haastateltavien kanssa. Palvelumuotoilija Esa Rauhala korosti sitä, että ihminen voi olla hyvin lahjakas muotoilemaan tuolin tai palvelun, mutta hän ei välttämättä pysty soveltamaan tätä osaamista mihinkään muuhun suunnitteluun. On olemassa lukemattomia tapoja olla hyva designeri. Ehka se kaikelle designtyolle yhteinen nimittaja on kyky konkretisoida ja prototyypittaa. Lisaksi designosaaminen  ei tee kenestakaan business tai strategiaosaajaa. Hyva designeri tai suunnittelija ei ole valttamatta hyva missaan muussa asiassa. Siina mielessa designkoulutuksen tuominen osaksi kaikkea koulutusta ei valttamatta ole kovin perusteltua. Eika oikein ole perusteltua sanoa, etta johtajien tulisi olla designereita eika sekaan, etta designereiden tulisi olla boardeissa. Olisi tietenkin hyva, jos johdossa ja erityisesti niilla, jotka ostavat palveluita olisi ymmarrysta palvelumuotoilusta ja siita jonkinlaista kokemusta. Kuitenkin kaytannossa hyvista designereista voi tulla liiketoiminnan kumppaneita ja he voivat nousta boardeihinkin, mutta tama perustuu aina henkilokohtaisiin ominaisuuksiin, eika design koulutukseen. Design tai palvelumuotoilu ei ole kaikkea maan ja taivaan valilta, eika se ole ratkaisu kaikkeen vaikka jotkut niin haluavat esittaakin. Markkinointi ja monet muut pyrkivat jo selittamaan kaiken maailmassa itsensa kautta. Samaa tuskin palvelumutoilun kannattaa yrittaa. Insinoorin tai liikkeenjohdon nakokulmasta Pamu on olematon osa liiketoimintakokonaisuudesta ja homma toimii loistavasti sita ilmankin.

Palvelumuotoilija Reima Rönnholm oli hyvin samoilla linjoilla kollegansa Rauhalan kanssa. Rönnholm korosti sita, etta pamusta ei missaan tapauksessa saa tulla linnaketta portinvartijoineen, tai uutta siiloa, josta kasin asioita pyritaan tekemaan. Pamun tulee olla tyoskentelyfilosofia, johon liittyy tyokalupakki, jota voi soveltaa monenlaisissa casesissa. Pamu ei voi sulkea mitaan toista suunnittelu- osaamisalaa pois, ollen ikaankuin kilpaileva toteutusvaihtoehto. Pamun kuuluu olla asiakastarpeiden selvittaja, siilojen hajottaja ja palveluiden raataloija kulloistenki tilanteiden mukaisesti. Pamun kuuluu kayttaa kaikki relevantteja yhteistyotahoja palvelun muotoilussa. Palvelumuotoilija ei valttamatta ole oikea henkilo jalkauttamaan uutta palvelusuunnitelmaa kaytannon asiakaspalveluun. Siihen on olemassa ihan oma osaamisalueensa. Pamu ei myoskaan ole valttamatta oikea henkilo kehittamaan palvelukonseptin ymparille oikeanlaista palkitsemisjarjestelmaa. Siihenkin on ihan oma asiantuntijajoukkonsa. Toisin sanoen, pamun tulisi edistaa uudenlaista palvelukehityskulttuuria organisaatioissa, pyrkimatta kuitenkaan dominoimaan liiketoimintaa. Tietylla tavalla se voisi siis pyrkia tekemaan itsensa tarpeettomaksi.

Palvelumuotoilukoulutusta tarvitaan, mutta siitä ei kannata rakentaa itsenäistä tutkintoa

lokakuu 13, 2010 by

Palvelumuotoilu on hyvä yleistyökalupakki, mutta huono yleistutkinto. Varsinkin jos se on hyvin generalistinen ”sillisalaattitutkinto” ilman vahvaa kytkostä suunnittelun kulmakiviin teolliseenmuotoiluun tai interaktiosuunnitteluun ja jos tutkintoon ei sisälly lisäksi vahvoja  komponentteja palveluliiketoimintaan liittyvistä ydinosaamisalueista kuten viestinnastä, markkinoinnista, bisneksestä, tilasuunnittelusta, digipuolesta, kulttuurintutkimuksesta. Ainoa poikkeus on se, jos henkilö sattuu olemaan erityisen visuaalisesti lahjakas. Toisin sanoen alalle suunnittelijaksi pyrkivalta edellytetaan vahvaa osaamista nailta kummaltakin osaamisalueelta eli seka designista, etta  palveluliiketoiminnasta. Pelkka palveluliiketoiminnan osaaminen, kuten Hotellin palveluiden suunnittelukokemus ei riita pamulle, koska siita puuttuvat suunnittelun kulmakivet. Toisaalta palvelumuotoilijana ei voi toimia jollei loydy businessnakokulmaa. Palvelumuotoilijan on ymmarrettava hyvin kaytannon laheisesti, etta hanen tyonsa on tuotettava yritykselle lisaa tuloja, asiakkaita, nakyvyytta, kustannussaastoja, tai sen tulee tuottaa ratkaisuja elinymparistoon tai sosiaalisiin kysymyksiin liittyviin ongelmiin.  Rahaa tulee tai saastyy ajatus pitaisi tuoda vahvasti mukaan pamu koulutukseen. Nain totesivat Palmu inc:issa haastattemani palvelumuotoilijat Esa Rauhala ja Reima Rönnholm tosin vahan eri painotuksin. 

Lisaksi Rönnholm halusi korostaa, kuinka tarkeaa on viestia opiskelijoille ”Ei palveluita palveuiden vuoksi”. Heille voidaan todeta, etta teidan nayttotyot tai ajatukset ovat hyvia, mutta eivat busineksen kannalta toimivia. Kannattaisi miettia vahan downgradattuja sovelluksia, jotka voitaisiin ottaa kayttoon ja jotka toimisivat. Rönnholmin mukaan tahan tormataan jatkuvasti, kun Palmu incissa haastattellaan rekrykandidaatteja, jotka ovat yleensa tehneet nayttavia nayttotoita, jotka eivat toimi kaytannossa. Tama on tavallaan design/taiteilija taustan ongelma, mika tuli ilmi Taiteen maisterin tutkintoa suorittaesa Rovaniemen yliopistossa. Siella vallitsi vierastava kulttuuri businekseen, mika on hyvin saali. Busineksen kanssa veljeily katsottiin jotenkin epailyttavaksi. Jos yhteys liike-elemaan olisi siella ollut tiiviimpi, olisi meille muodostunut luontevampi suhde tyoelamaan jo opintojen aikana. Austraaliassa opiskellessaan Rönnholm koki huomattavasti luonnollisemman suhteen businekseen. Vierailimme alueen suunnittelutoimistoissa opintojen loppuvaiheessa ja yrityksissa oltiin aidosti kiinnostuneita meista ja meille kerrottiin avoimesti yritysten odotuksista.

Molemmat seka Esa Rauhala etta Reima Rönnholm korostivat IDBM tutkinnon toimivuutta. Tutkinto, joka yhdistaa designosaamisen, kauppatieteet ja insinooriosaamisen on toimiva kokonaisuus, joka tuottaa seka hyvia kouluprojekteja, ajattelua etta osaavia tyontekijoita ja sen pohjalta pitaisi miettia myos mahdollisia pamukoulutuksia. Naiden elementtien lisaksi molemmat peraankuuluttivat kompetenssien ja tarkastelutapojen lainaamisen tarkeytta monista pitkanlinjan tieteista kuten antropologiasta, etnografiasta ja psykologiasta, joissa on paljon keraantynytta tietoa, joka oikein kaytettyna voi tuoda designerin tyohon todella paljon. Se voi tarkoittaa monialaista osaamiskompetenssia tai uudenlaista tekemisen kulttuuria.

Lisaksi molemmat palvelumuotoilijat tahtoivat tehda selvan eron kahden pamu opintolinjan valille. Ne jotka valimistuvat palvelumuotoilijoiksi ja ne jotka valmistuvat palveluiden ostajiksi. Alussa mainitut osaamisvaatimukset koskevat nimen omaan pamuja, joita voidaan kouluttaa oikeastaan vain oppilaitoksissa, joista loytyy sisalta vankkaa teollinenmuotoilu tai interaktiosuunnittelu osaamista ja kulttuuria yhdistettyna businessajatteluun. Palveluiden ostajaksi kouluttautuvilta ei voi vaatia nain erikoistunutta osaamista. Painvastoin heidan koulutuksensa tulee olla hyvinkin monialaista. Palvelun ostajan tulee saavuttaa riittava ymmarrys palveluprosessin suunnittelusta ja toteutuksesta seka asiakastarpeiden selvittamisesta  kaytannon asiakasprojekteissa ja lisaksi heidan tulee saavuttaa riittava ymmarrys eri kanavien toiminnasta seka mielellaan tutustua vahan etnografiseen tutkimukseen, jotta ymmartaa millaista on tyoskennella asiakasrajapinnassa dataa keraamassa. Palvelun ostajan tulee saavuttaa riittava ymmarrys alasta, jotta osaa haastaa oman yrityksen johdon ja organisaatiokultturin nakemykset ja ehdottaa uusia toteutusmalleja.

Väliaikatietoja tutkimustuloksista

elokuu 24, 2010 by

Olemme parhaillaan tekemässä ServiceD -hankkeen haastatteluita, jossa selvitetään muotoilun ja siihen liittyvien alojen osaamisen evoluutiota. Samalla ennakoimme lähitulevaisuuden näkökulmasta osaamisen kehityssuuntia ja uusia osaamisvaatimuksia.

Haastattelut ovat jo nyt suuresti rikastuttaneet ajatteluani. Esimerkiksi tapaamiseni palvelumuotoilija Markku Nurmisen kanssa oli mielenkiintoinen. Konseptisuunnittelua kuvatessaan Markku kertoi, että kaikista tärkein konseptisuunnittelun lähestymistapa on pyrkiä pohtimaan asiakkaan kanssa oikeita kysymyksiä. Onko ongelma, jonka parissa asiakas parhaillaan painii ollenkaan relevantti?

Markku kertoi konseptisuunnittelusta valaisevan esimerkin. Asiakas kysyy osana palveluprosessin kehittämistä suunnittelutiimiltä, että millainen silta joen yli tulisi rakentaa? Mikä onkaan se ongelma, jota asiakas on tässä ratkaisemassa? Joen toiselle puolelle pääseminen? Tällöinhän kysymykseen voisi tulla myös tunneli. Voisiko tehtaan rakentaa myös johonkin muualle kuin joen toiselle puolelle? Mihin uutta tehdasta tarvitaan? Miten yhtiön tuote- ja palvelurepertuaari on muuttumassa sekä osaaminen kehittymässä? Yllättävän usein ongelma, johon asiakas on suunnittelutoimistolta ratkaisua hakemassa perustuu vääriin kysymyksiin. Oikeiden kysymysten etsiminen on konseptisuunnittelun ytimessä.

Oikeiden kysymysten etsiminen ei tietystikään liity vain muotoiluun. Minkä tahansa alan osaamisen tai opetuksen kehittämisessä oikeat kysymykset ovat tärkeitä.

Konseptisuunnitteluun liittyvään osaamisen kehittäminen taas on ajatellun kehittämistä. Itselleni tärkeitä ajattelun kehittämistä kiihdyttäneitä opintoja ovat olleet estetiikan ja filosofian luennot ja niihin liittyneet hienot keskustelut. Kyseenalaistamisen taito on on kenties tärkein koulutustaustaani liittyvä oppi, jonka olen saanut.

Muotoilun opetuksen ja osaamisen kehittämisessä monialainen kokonaisuuksien hallinta, kyseenalaistemisen taito ja oikeiden kysymysten esittäminen ovat keskeisiä näkökulmia. Palvelumuotoilu on luonteeltaan immateriaalista, siksi ajattelun kehittämisen tulisi olla keskiössä.

Kuvassa Markku Nurminen.

Service design koulutus

kesäkuu 10, 2010 by

LAMK:illa ja Tallinnan yliopistolla on kaynnissa yhteinen Service designin koulutuksen kehittamiseen tahtaava EAKR hanke ServiceD (www.servicedesign.tv). Hankkeessa on tarkoitus kehittaa monialaisesti service designin ja siihen liittyvan osaamisen evoluution ymmarrysta, tuottaa uutta osaamista alan yrityksille seka suunnitella ja toteuttaa alan koulutusta LAMKissa.   Olemme Jari Koskisen kanssa hankkeessa keskeisesti mukana.

Service design on hyva esimerkki uudesta ammattialasta, johon aiemmin ei ole juurikaan ollut koulutusta tarjolla, mutta johon nyt tyomarkkinoiden paineen vuoksi ollaan suunnittelemassa kokonaista koulutusohjelmaa. Service design on myos hyva esimerkki ammattialasta, joka kuuluu kovassa nousussa olevien soveltavien ammattialojen joukkoon (ks. aiempi blogini tulevaisuuden ammattiryhmista). Service designeri toimii mm. tila-, tuote ja markkinointisuunnittelun, arkkitehtuurin, palvelun tarjoajien, alihankkijoiden, kaytannon toteutuksen ja asiakkaiden tarpeiden solmukohdassa designerina tai raatalina, joka saa palvelukokonaisuuden istumaan asiakkaan kulloisiinkin tarpeisiin.

Liian kapeaa osaamisen kehittämistä

huhtikuu 25, 2010 by

Olen jo vuosia seurannut tiiviisti työpaikkailmoituksia ja kuunnellut tarinoita työhaastatteluista. Työnantaja hakee pääsääntöisesti ihmisiä, jolla on kokemusta nimenomaan haetun tehtävän kaikista osa-alueista. Minusta on hiukan ongelmallista rajata työhakuja näin paljon. Tuloksena on usein tilanne, jossa hakijoina on ainoastaan muutama kriteerit täyttävä ihminen, jotka sitten kutsutaan haastatteluun. Parhaat ja laaja-alaisimmat ihmiset ovat voineet karsiutua pois hakuprosessissa, tai eivät ole hakukriteerien takia tulleet hakeneeksi tehtävään ollenkaan. Otetaan esimerkki. Brand Managerin tehtävään hakee joukko rautaisia markkinoinnin ammattilaisia. Haastatteluun valitaan näistä ammattilaisista vain ne, joilla on kokemusta jonkun tietyn tuotealueen markkinnoinnista. Menettely kuullostaa pinnallisesti katsoen järkevältä. Toisaalta Brand Managerin tehtävässä tarvitaan vahvaa näkemystä, kokemusta ja osaamista markkinoinnin, myynnin, markkinointiviestinnän ja viestinnän eri osa-alueiden johtamisesta. Parhaat alan ammattilaiset ymmärtävät lyhyen perehdyttämisen jälkeen minkä tahansa tuotteen tai palvelun haasteita. Näin ollen liian kapea hakukriteeristö ei palvele yritysten osaamisen kehittymistä. Parhaimmillaan uuden ihmisen palkkaamisessa on kyse koko organisaation osaamisen rikastamisesta.

Toisaalta keräilen käyntikorttteja. Niistä paljastuu yllättäviä ammattinimikkeitä ja uusia kompetensseja, joihin ei ole saatavana mitään koulutusta. Uudet kompetenssit ja ammattialat näyttävät kehittyvät ammattialojen hämärillä reuna-alueilla tai alojen leikkauspisteissä. Minusta tuntuu siltä, että aika usein oppilaitoksissa ja opetuksen kehittämisen piirissä työskentelevien ammattilaiset eivät välttämättä kovin hyvin tunne uusimpia kehityskulkuja. Tarvittaisiin aktiivista ennakointityötä, jotta uudet osaamiset tunnistettaisiin ja niiden koulutusta osattaisiin järjestää markkinoiden tarpeisiin. Pakostakin jää vaikutelma, että traditiot määräävät liikaa koulutuksen ja osaamisen kehittämistä. Traditioiden vaikutus näkyy myös olemassaolevien opinalojen opetuksessa, monissa tapauksissa voidaan sanoa että opetushenkilöstö on pahasti tipahtanut kärryiltä viimeisimmistä virtauksista ja muutoksista toimintaympäristössä. Internetin ja sosialisten medioiden aikakaudella on käynyt niin, että oppilaat hallitsevat nämä työkalut ja mediat opetushenkilökuntaa paremmin. Maailma muuttuu ympärillämme kiihtyvässä tahdissa, mutta opetus ei useinkaan pysy muutosten tahdissa.

Yritysmaailmassa taas vallitsee varman päälle pelaamisen ja riskien välttämisen kulttuuri. Luovat ja muutoksia ajavat henkilöt saattavat kohdata organisaatioissa kovaa vastustusta. Joskus tuntuu siltä, että yritysmaailmassa ihmiset ovat hioutuneet hajottomiksi, värittömiksi ja harmaiksi toimijoiksi, jotka ovat kauan sitten ymmärtäneet paikkansa organisatiohierarkiassa. Sama mitäänsanomattomuus ja muiden kopiointi koskee yritysten viestintää ja palveluita. Tämän voi helposti todeta tutkailemalla keskisuurten ja suurten yritysten esitteitä. Esitteissä (amerikkalaisten kuvatoimistojen) kuvissa hymyilevät tekopirteät ihmiset, samalla kun organisaatiota on esitelty naamakuvina. Tällainen harmaus ja toisten matkiminen näyttäisi olevan jyrkässä ristiriidassa viimeaikaisten muutosten kanssa. Nyt korostetaan sitä, kuinka osaajien tulisi kehittää itsestään henkilöbrändejä (myös sosiaalisten medioiden avulla). Toisaalta tiedetään, kuinka tärkeää brändin kehittäminen ja siihen liittyvä erottumisen tarve on myös yrityksen menestykselle. Rohkeuden puute brändin rakentamisessa saattaa olla suorastaan vaihingollista. Siilomainen osaamisen kehittäminen ja rohkeuden puute ovat yhdessä keskeinen uhkatekijä suomalaisen osaamisen kehittymiselle ja meikäläisten yritysten menestymiselle.

Uusi opinala palvelumuotoilu ottaa ensi askeliaan meillä Suomessa. Täytyy toivoa, että sen suhteen pystymme välttämään siilomaisen kapean osaamisen kehittämisen. Palvelukehitykseen liitty niin monta alaa, että  holistinen opetus olisi välttämätöntä (ennakointi-, innovaatio-, business-, design-, kulttuuri- ja teknologianäkökulmat, ja niin edelleen).

Kuvassa postimies Lontoossa. Nykyään jopa kaikkein tavanomaistenkien ammattien työtehtävät ovat nopeassa muutoksessa. Ennakoin, että paperiset kirjat ja lehdet muuttuvat kuriositeeteiksi 20-40 vuodessa. Miten käy kirjeiden ja postikorttien?  Palvelumuotoiluosaamista kannattaa hyödyntää uusien palvelukonseptien kehittämisessä, tämä pätee myös postipalveluiden tulevaisuushenkiseen innovointiin.

Kansalaispalvelus osana elinikäistä oppimista

huhtikuu 18, 2010 by

Keskustelu kansalaispalveluskesta käy kuumana ja varmasti kiihtyy seuraavien vaalien lähestyessä. Perusperiaate kansalaispalveluksessa on sukupuolien välinen tasa-arvo eli siityminen vain miehiä velvoittavasta varusmies/siviilipalveluksesta molempia sukupuolia velvoittavaan kansalaispalvelukseen. Palvelus voisi olla kestoltaan esimerkiksi 6kk ja sen voisi suorittaa hyvin monilla eri tavoilla, kuten perinteisenä asepalveluksena, suojelu- ja katastrofipalveluksena, vanhusen hoivapalveluna, terveydenhuollon lähityönä, sosiaali- ja nuorisoalan lähityönä, kouluavustamisena, lähityönä kunta- ja puistoalalla jne. Toisin sanoen tehtävissä, joiden suorittaminen hyödyttäisi suuresti kaikkia kansalaisia, mutta joiden hoitamista valtio ja kunnat eivät pysty kustantamaan budjetistaan. Kansalaispalvelukseen siirtyminen poistaisi nykyisen tehottoman siviilipalveluksen, joka on käytännössä enenmmän rangaistus ”lintsareille”, kuin todellinen kansalaispalveluksen muoto.

Aiheesta lisää ks. Lasse Lehtisen kolumnit ja blogit http://www.lasselehtinen.net/page19/files/80db1943db169a91144448e06b96c8ab-17.php, Kolli Opisin blogi http://ollisoppela.blogspot.com/2009/06/kansalaispalvelus-kaytantoon.html, Jukka Relanderin esittämät näkemykset, sekä keskustelu jota on käyty mm. Iltasanomissa http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1948739 ja http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1948134.

Miten kansalaispalvelus toimisi osana elinikäistä oppimista? Jos tarkastellaan muita muotoja kuin asepalvelus voidaan sanoa, että se loisi vähintäänkin nuorelle luonnollisen kanavan työelämään tutustumiseen sekä konkreettisen melko pitkäkestoisen työkokemuksen ainakin yhdelle alalle. Se opettaisi perustyöelämän taidot ja auttaisi luomaan kontakteja, joita tarvitaan varsinaisen työpaikan löytämisessä.

Jos meillä olisi käytössä aiemmin blogissa esittämäni horisontaalinen tutkintomalli, kansalaispalvelus voisi hyödyttää nuorta huomattavassakin määrin. Tällöin kansalaispalveluksesta nuori saisi opintopisteitä useampiinkin ja keskenään hyvinkin erityyppisiin koulutusmoduleihin. Koulutusmodulit, joihin opintopisteitä saisi olisivat joko siltä alalta, missä kansalaispalvelus on suoritettu (esim. hoiva-ala), tai sitten opintopisteet voisi saada koulutusmoduleihin, jotka liittyvät joillain tavalla alalla suoritettuun työhön kansalaispalvelusaikana. Jos palvelus on ollut esimerkiksi vanhusten hoivapalveluissa, missä työn kuva olisi ollut melko laaja-alainen, nuori voisi mahdollisesti saada opintopisteitä geriatrian lisäksi esimerkiksi asiakaspalveluun, sosiaalialaan, tiedottamiseen, koordinointiin, logistiikkaan jne. Kunta-ala voisi tarjoita opintopisteitä lukuisten alojen koulutusmodulien suorittamiseen, kuten markkinointi, johtaminen, taloushallinto, kirjanpito, yhdyskuntasuunnittelu jne. On pidettävä mielessä, että kunta-alaa kohtaa todella massiivinen eläköitymisalto seuraavien vuosien aikana. Erään laskelman mukaan kaikista nuorista ikäluokista pitäisi rekrytoida 70% kunta-alallle useiden tulevien vuosien ajan, jotta nykyinen työvoiman määrä pystyttäisiin pitämään kunta-alalla yllä. Näin massiivinen rekrytointi on tietenkin täysin mahdotonta ja kansantaloudellisesti järjetöntä, mutta yksi ratkaisu kunta-alan työvoimapulaan voisi olla laaja-alainen molempia sukupuolia velvoittava kansalaispalvelus. Sama koskee tietenkin vanhustenhoivatyötä ja muita mainittuja yhteiskunnallisia avain aloja.

Takaisin perusperiaatteeseen. Kun nuori suorittaa peruskoulun (tai viimeistään lukion tai ammatillisen koulutuksen) jälkeen kansalaispalveluksen, hän saa tästä palkkioksi opintopisteitä sekä opintosetelin.  Opintopisteet ovat suoraan suorituksia koulutusmoduleihin alan ammattitutkintoa varten. Opintosetelillä puolestaan voisi kattaa joko tulevan ammatilliseen jatko- ja täydennyskoulutuksen tai seuraavien kahden ensimmäisen vuoden opiskelun kustannukset korkeakolussa. Mallissa opiskelemaan korkeakouluun pääsisi ilman pääsykokeita, jos lukiotodistus on riittävän hyvä tai jos avoimessa yliopistossa olisi suorittanut riittävästi kursseja. Kahden vuoden jälkeen olisi kaikille yhteinen arviointi opintomenestyksestä. Jos menestys on ollut riittävän hyvä saisi uuden opintosetelin ja mahdollisuuden tehdä tutkinto loppuun. Jos ei, opiskelu ko. alalla päättyisi mutta kaikki opintosuoritukset olisi hyväksi luettuja mille tahansa uudelle alalle siirryttäessä. Jos opintomenestys sen sijaan olisi erityisen hyvä kahden ensimmäisen vuoden jälkeen saisi lisä opintosetelin ja stipendin, joka mahdollistaisi todellisen keskittymisen opintoihin ja tuleviin jatko-opintoihin. Tämä tietenkin nopeuttaisi lahjakkaimipien opiskelijoiden valmistumista ja lisäisi kaikkien opiskelijoiden motivaatiota.

Miksi opintoseteli ja stipendi olisivat tarpeen kansalaispalveluksen yhteydessä? Uskon, että korkeakoulukoulutus Suomessa ei voi mitenkään olla tulevaisuudessa täysin maksutonta. Tähän on moniakin syitä. Ensinnäkin koulutuksen arvostus kansainvälisesti seuraa pitkälle koulutusvuoden hintaa. Toisekseen valtion rahoituksen suunta yliopistosektorille on hyvin selvä. Rahoitusta on saatava joko lisää valtiolta, tai sitä on saatava suoraan yksityisiltä markkinoilta tai sitten opinnoista on tehtävä osittain maksullisia. Muussa tapauksessa huonoin viimeinen vaihtoehto olisi, että korkeakoulukoulutuksesta tulee kirjekurssityyppistä, mitä tuskin kukaan toivoo. Tästä syystä on odotettavaa, että aluksi ulkomaalaisten opiskelijoiden koulutus muuttuu maksulliseksi ja myöhemmin kaikkien opiskelijoiden koulutus seuraa samaa linjaa. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijan henkilökohtainen vastuu omasta oppimisesta ja sen rahoittamisesta kasvaa. Tässä kansalaispalvelus mahdollistaisi oivan motivoivan tien korkeakouluun.

Monialaisuuden vaikeus

helmikuu 16, 2010 by


Aloitin juuri asiantuntijatyöskentelyn (itsenäisenä konsulttina) Lahden ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskuksen vetämässä Eu-rahoitteisessa ServiceD -hankkeessa, jossa tutkitaan (palvelu)muotoilun ja siihen liittyvien alojen osaamisen evoluutiota. Eli sitä miten designin ja palvelukehityksen työskentelykulttuuri ja osaamisvaatimukset ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana ja millaista osaamista vaaditaan lähitulevaisuudessa, kun puhutaan palveluiden kehittämisestä. Uudet kompetenssit ja jopa kokonaan uudet ammattialat syntyvät vakiintuneiden osaamisalueiden leikkauspisteisiin ja kiinnostavimmat muutokset tapahtuvat osaamisten rajapinnoilla. Nyt tarvitaan holistista sekä generalistista osaamista ja ymmärrystä laajemmista palvelukehitykseen liittyvistä muutoksista ja osaamisten kehityspoluista.

Näkisin suureksi ongelmaksi sen, että koulutuksen ja yleisestikin osaamisen kehittäminen tapahtuu liian usein historiasta tai nykyhetkestä käsin. Nyt pitäisi entistä enemmän hyödyntää ennakointitietoa yhdistettynä näkemykselliseen ja luovaan asiantuntijakonsultointiin. Liian usein asiantuntijoina toimivat vain ne samat nimet, jotka ovat ehkä jo vuosikymmeniä olleet mukana kuvioissa. Keskeinen ongelma (joka koskee myös koko Suomen innovaatioympäristöä- ja järjestelmiä) on rahoituksesta päättävien ja strategisten kehittäjien ikä.  Heidän mielenmaisemansa saattaa tulla kahdeksankymmentä- ja yhdeksänkymmentäluvuilta. Toivoisin verkottuneempaa ja avoimempaa päätöksentekokulttuuria, jossa nuorten, uusimpia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia (esimerkiksi sosiaalisen median merkitys) ymmärtävien, asiantuntijoiden luovaa näkemyksellisyyttä voitaisiiin hyödyntää.

Palvelukehityksen osaamisen evoluutiota tutkittaessa on jo käynyt ilmi, kuinka monialaiseksi työ on muuttunut. Mutta miten saada opetusohjelmista monialaisempia? Ongelmana on, että opetuksen tulisi samaan aikaan mennä syvemmälle valikoiduilla teema-alueilla, ja samalla antaa hyvä kokonaisnäkemys palvelukehitykseen liittyvien ammattialojen osaamisten sisällöistä. Puhun tässä nyt erityisesti palvelumuotoilun koulutuksen kehittämisestä. Vaarana nimittäin on, että tässä ollaan taas kerran luomassa omaa, liian ammattialakohtaista opetusta, josta puuttuu ymmärrys kokonaisuuksista ja käytännön työhön vaikuttavien muiden ammattialojen sisällöistä.

Tämän kirjoituksen sanoma sopii hyvin muidenkin koulutussisältöjen kehittämiseen.

Kuvassa kosketusnäyttö San Franciscolaisessa kauppakeskuksessa. Lähitulevaisuuden teknologiakehitys vaikuttaa suuresti siihen, mallaiselta palveluympäristömme tulee näyttämään. Ubiikkiyhteiskunnassa rakennettu ympäristömme on muuttumassa “älykkääksi” ja medioituneeksi. Seinät, lattiat, pöytäpinnat ja vaatteet päällämme voivat olla medioita, jossa näkyy liikkuvaa kuvaa ja grafiikkaa. Kahvipannusi voi olla kytketty internettiin (The Internet of Things). Lue lisää: http://muuntuvailme.wordpress.com/

Kiinan kielen merkitys tulevaisuudessa

helmikuu 12, 2010 by

Jatkan eilen aloittamaani teemaa kielten roolin ja aseman muuttumisesta. Käsittelin jo Kiinan nousua suurvallaksi ja sen merkitystä maailman valtapolitiikkaan, arvoihin ja talouden painopisteen siirtymiseen. Kuten todettua Kiina ohittaa Yhdysvallat kaikilla aloilla vuoteen 2050 mennessä ellei tapahdu jotain täysin yllättävää romahdusta. Aasiasta on tulossa maailman johtava keskus, jossa asiat suunnitellaan, toteutetaan ja rahoitetaan. Jorma Ollila totesi jo vuosia sitten, että tulevaisuudessa IT-puolelta valmistuvan insinöörin on muutettava Kiinaan, jos haluaa olla mukana alan kehityksessä.
     Kiinassa työskentelee tiettävästi jo yli miljoona insinööriä, jotka ovat saaneet alalle hyvän koulutuksen. Suomessa vastaava luku on joitankin kymmeniä tuhansia. Kiinan ja myos Intian valtava massa määrää väistämättä tahdin IT-puolella. Ja aasialaiset eivät vain tyydy pysymään omalla alueellaan ja puuhastele omilla kotimarkkinoillaan jättäen meidät rauhaan, kuten jotkut ehkä toivoisivat. Paitsi, että he määräävät tahdin johtavan talousalueena, kiinalaiset miehittävät myos tekniset alat ns. vanhan rahan maissa. Vierailin USA:ssa muuta vuosi takaperin ja tapasin silloisen apulaisopetusministerin, joka kertoi, että hänen tyttärensä aloitti juuri opintonsa suuressa teknisessä yliopistossa. Tyttären lisäksi opintonsa aloitti vain yksi toinen amerikkalaista syntyperaa oleva opiskelija. Kaikki muut olivat aasialaisia, lähinnä kiinalaisia ja intialalaisia.
     Toinen syy kiinan kielen aseman nousuun loytyy sen merkityksestä tieteelle. Saksa oli maailman johtava maa tieteessä ennen toista maailmansotaa. Saksan kieli oli tieteenkieli. Sitä piti osata jos halusi toimia alalla. Sodan jälkeen liittolaisten johtomaa USA otti tieteen ja talouden  johtopaikan ja englannista tuli tieteenkieli. Tässä vaiheessa Suomessakin havahduttiin englannin kielen merkitykseen ja pikku hiljaa aloitettiin englanninkin opetus myos Suomen oppikouluissa. Ei tarvitse olla suuri ennustaja, jos toteaa, etta englannin asema tieteenkielenä tulee uhatuksi tulevien vuosikymmenien aikana. Tarvitaan vain pieni käännos, joka pudottaa USA:n asemaa.
     Kolmas syy miksi Kiinan kielelle voidaan ennakoida loistavaa tulevaisuutta on yllätys yllätys sen merkkijärjestelmässä. Yksi merkki vastaa yhtä sanaa. Minkä tahansa kielen lauseet voidaan kirjoittaa suoraan kiinan kielelle. Ei oikeastaan tarvita kääntämistä. Sen merkkijärjestelmä on ylivoimainnen myos tehokkuudessaan. Yhdellä rivillä tekstiä voidaan ilmaista valtavasti asioita.  Ainoa ongelma on, että merkkijärjestelmän oppiminen vie 5-7-vuotta. Kaukaa viisaana mandariinin opiskelu kannattaisi aloittaa siis mahdollisimman pian.

Kieltenopiskelun tärkeydestä

helmikuu 11, 2010 by

Asuttuani nyt vajaan pari kuukautta täällä Singaporessa olen tullut todella huomanneeksi miten paljon täällä panostetaan vieraiden kielten opiskeluun. 70% maan väestostä on joko mandariinin tai cantonin kiinaa äidinkielenään puhuvia ja loput puhuvat joitan muita kieliä. Englanti on kuitenkin maan virallinen ykkoskieli, mitä periaatteessa kaikkien tulee osata. Kaikki kouluopetus on englanniksi, paitsi tietenkin vieraiden kielten opetus. Mandariinin opetus kakkoskielenä aloitetaan mitä tahansa kieltä puhuville  jo päivakodissa. Lisäksi on usein mahdollista opiskella maleyta, cantonia tai tamilia.
   Hong Kongista muuttanut naapurini 5-vuotias poika puhuu jo englantia, mandariinia ja cantonia. Itse puhun vain suomea, englantia, vähän pakkoruotsia ja alkeita muutamista kielista. Täällä sanotaan, että ulkomaalainen päivakoti-ikäinen lapsi omaksuu helposti parissa vuodessa pari uutta kieltä. Mandariini on täälla itsestäänselvyys, joka pitää hallita niin kuin englanti. Olen vasta nyt pikkuhiljaa käsittamassa mandariinin merkityksen. Kiina on jo nyt EU:takin mahtavampi globaali voima. Viimeistään 2050-vuoteen mennessä se ohittaa yhdysvallat kaikilla aloilla ellei yllattavää romahdusta tapahdu. Uudet talousmahdit ottavat nopeassa tahdissa maailman talouden johtoasemaa, joka heijastuu kaikkeen kansainvaliseen politiikkaan. Kiinasta on tulossa suurvalta – oikeasti! Ja vielä meidan elinaikana. Nyt koulutaipaleensa aloittavat lapset tulevat siirtymään työelään, jossa on kaksi kielta, jotka täytyy hallita, jos toimii kv-tehtavissa. Englanti ja mandariini.
  Olen parasta aikaa itse laittamassa lapsiani Singaporelaiseen päiväkotiin – tosin vain muutamaksi kuukaudeksi. Jos lapset olisivat täälla koko vuoden laittaisin heidät muiden mukana opiskelemaan mandariinia. Toinen asia minkä takia en voi laittaa heita opiskelemaan mandariinia on se, että vaikka he oppisivatkin nyt kielen, niin Suomessa ei olisi mitään paikkoja / kerhoja, joissa kieltä voisi pitää yllä. Jo opittu kieli katoaisi parissa vuodessa. JA TAMA ON TODELLINEN ONGELMA Suomen ja suomalaisten tulevan kilpailukyvyn kannalta. Meillä on käytannossä mahdotonta opiskella tai pitää ylla kielitaitoa kielessä, joka on useilla aloilla lähes ”pakko” hallita 30-40-vuoden kuluttua. Jos kielipolitiikassamme ei tehdä nyt nopeasti muutosta, menettavät nykyiset ja erityisesti tulevat nuoremme kilpailuasemansa suhteessa Aasialaisiin tyoelämän kilpailijoihinsa. KV-kokemuksensa, hyvan sijaintinsa ja hyvan koulutuksensa lisäksi aasialaiset tulevat puhumaan 2-4 maailman johtavaa kieltä ja osaavat niiden kirjoitusjärjestelmät. Laajasta näkokulmasta katsottuna meillä panostetaan muutamien ”kuihtuvien heimojen” kieliin kulttuurisyistä. Ainakaan ei voida sanoa, että pienten euroopplaisten kielien asema tulisi mitenkään vahvistumaan tulevaisuudessa.
    Vaikka tämä voi tuntua vähän vieraalta ajatukselta niin meidän tulisi perustaa ympäri Suomea aluksi ainakin muutamia päiväkoteja, joissa opetataan sekä englantia että mandariinia. Koulussa molempien kielien tulisi olla tavalla tai toisella osa opetussunnitelmaa ensimmäisestä luokasta lähtien seuraavien vuosien aikana. Minusta on hyvin outo ajatus, että meillä englantia aletaan opettaa vasta kolmannesta luokasta lähtien, mutta esimerkiksi uskontoa opetetaan jo ensimmaäsestä luokasta lähtien. Kenen etua tämä palvelee?

Tarvitaan luovuutta ja rohkeutta

helmikuu 3, 2010 by

Luin tänään aamulla Helsingin Sanomista artikkelin Rikkinäinen EU odottaa korjaajaa. Alaotsikossa esitetään kuvaavasti: Unionin päättäjät ihmettelivät, miksi USA pärjää paljon paremmin.

Mikä on vikana? Vietin viime vuonna paljon aikaa Yhdysvalloissa, joten
uskaltaisin nostaa esiin seuraavia ongelmia:

1. Byrokratia. Pahin ongelmistamme on byrokratia ja osittain siitä johtuva tekemisen harmaus. Rakenteet ja rahoitus on pystytetty siten, että luovuuteen ja rohkeuteen ei kannusteta. Liian monet julkisrahotteiset tutkimus- ja kehitysprojektit ovat harmaata perustekemistä, joiden tuloksena syntyy korkeintaan uusi rahoitushakemus. Mitäänsanomaton työ saa kuitenkin palkintonsa, jos vain projektin hallinto on hoidettu oikein. Nyt tarvittaisiin rohkeaa etunojaa tulevaisuuteen ja riskejä kaihtamattomia kokeellisia hankkeita.

2. Flegmaattinen narina. Kuten tiedämme, amerikkalaiset ovat yritteliäitä ja positiivisia. Näin on myös taantuman keskellä. Euroopassa törmää usemmin flegmaattiseen narinaan, jossa oma elämäntilanne ja yhteiskunnan puutteet vieritetään jonkun muun, mielummin päättäjien harteille. Varsinkin Pohjoisissa ”hyvinvointivaltioissa” vallitsee ikuisen narinan lisäksi myös kuoliaaksi ymmärtämisen kulttuuri. Yhteiskunnan vapaamatkustajia halutaan ymmärtää loputtomasti. Olen suuri suvaitsevaisuuden ja hyvinvointiyhteiskunnan kannattaja. Erityisesti Suomessa tarvitsemme kulttuurista rikastamista. Samaan aikaan kuitenkin olisi erotettava vapaamatkustajat todellisista apua tarvitsevista. Flegmaattisen narinan tilalle pitäisi synnyttää aktiivista toimintaa. Yrittäjyyttä tulisi tukea eritystoimin.

3. Kannustavuuden puute. Meillä on kotoperäinen ongelma palkitsemisen kanssa. Kukaan työyhteisössä ei saisi nousta esille paremmin palkittuna kuin toinen, vaikka tekisikin tuloksellisempaa työtä. Tämän on muututtava. Palkitseminen voi olla muutakin kuin taloudellinen korvaus hyvin tehdystä työstä. Työyhteisöjen hyvinvointiin olisi muutenkin panostettava siten, että ihminen saisi entistä enemmän vaikuttaa omiin työtehtäviinsä. Innostavan ilmapiirin luomiseen olisi aivan erityisesti satsattava, sillä ihmisten onnellisuus näkyy myös työn tuloksissa.

4. Säästäminen. Jostain syystä säästämisestä on tullut lähes ainoa keino selvitä taantuman yli. Yhdysvalloissa elvytetään, panostetaan innovaatioiden edistämiseen, pienyritystoimintaan ja keskiluokan selviämiseen taloudellisen notkon yli. Jos olisin yritysjohtaja, panostaisin enakoivaan strategiatyöhön ja erilaisiin R&D-projekteihin. Uusin Harvard Business Review (Tammi-helmikuu 2010) kertoo kannessaan: Reinvent Your Company, Your Strategy, Your Marketing, Your Career. Tarvitaan luovuutta ja rohkeutta. Toki on ymmärrettävä, että ongelma on globaali ja liittyy kvartaalitalouden mekanismeihin: yritysten on näytettävä tuloksia tiuhan tahtiin. Johtajiston palkitseminen on liian usein sidottu lyhytjänteisiiin mittareihin. Tämä vähentää liikkeenjohdon halua ottaa riskejä ja tehdä pitkäjänteistä kehistyötä. Myös johtajiston palkitsemisjärjestelmiä olisi muutettava siten, että pitkäjänteisestä kehittämisestä palkittaisiin.  Mitä tulee julkiseen kehittämiseen, päätöksentekijöiden avuksi ja/tai joukkoon on saatava nuoria, luovia ja innostuneita ammattilaisia kokeneiden jäärien rinnalle.

Miten tämä kaikki edellä mainittu liittyy liikkuvaan kouluun? Mobiililaitemaana tunnettu Suomi on saanut kansainvälistä mainetta myös tasokkaasta koulutuksestaan. Miksei siis yhdistää näitä asioita koulutuspalveluiden markkinoinnissa ulkomaille! Tässäkin asiassa tarvitaan rohkea etunojaa ja luovuutta.